tiistai 30. toukokuuta 2017

Ensimmäinen päivä saarella


Jakso 1
Päivät alkoivat käymään vähiin pariskuntina oltaessa. Oli viimeinen aamu yhdessä kun sinkut saapuisivat resortillemme ja näkisimme heidät. Otimme vielä Kurosen juontamana yhteishaastattelun pariskuntien kanssa altailla. Kävimme viime hetken fiiliksiä läpi, miltä nyt tuntuu ja jännittääkö. Ollaanko tehty jotain tiettyjä sääntöjä elämänpelin varalle saarella ollessa. Yleisiä kysymyksiä parisuhteesta kaikesta maan ja taivaan väliltä.



Sen jälkeen siinä altailla istuessa sinkkunaiset tulivat sisään näyttäytymään. Itse sain aluksi ainekin hieman ylimielistä kuvaa joistakin ihmisistä, mutta tiesin, että ilman tutustumista ei kannata lähteä muodostamaan minkäänlaista mielipidettä ihmisistä, koska siellä pinnan alla saattaa olla pohjimmiltaan kuitenkin tosi hyvä tyyppi kyseessä. Tietysti kun kuvauksissa ollaan, niin se jännitys ja kaikki ne vieraat ihmiset. Kuinka moni sellaisessa tilanteessa osaisi olla aivan normaali? Äkkiä oletkin vieraassa maassa, vieraiden ihmisten ympäröimänä tekemässä Suomen suurinta parisuhdeformaattia, eikä mikään tuntuisi miltään?
En uskoisi, jos joku niin väittäisi. Vielä kirjoittaessani tätä tekstiä, kylmät väreet kulkee itselläni kehoni läpi, mutta mennäämpä asiaan.
Täytyy tosiaan tiedostaa se, että kaikki ei välttämättä ole sen takia sitä miltä ensivaikutelma antoi näyttää. Tai vaikutelma ylipäätänsäkään. Yleisvaikutelma oli kuitenkin mukaansa tempaavaa väkeä ja kaunista katseltavaa. Vaikka nyt ei varmaksi osannut sanoakaan, niin kyllä se tietyllä tavalla huokui tuosta porukan ulkoisesta olemuksesta, että heidän kanssaan tulisi hauskaa olemaan. Yhtään väärässä en ollut, sillä suhteet monen ihmisen kanssa ovat briima luokkaa vielä saarelta poistuttaessakin, ihanaa että voin olla juuri heidän elämässä mukana. Tästä tulen kertomaan myöhemmin paljon lisää...
Ihastuttavat daamimme
Ylh. vas. Janna, Jennika, Mari, Laura, Erika
Kesk. Cheyenne, Emma, Jasmin, Veera, Elli
Alh. Grillimaisteri Kuronen

Laitetaan naislukijoille vielä mieskarkkia näytille
Ylh. vas. Roni, Miikka, Jussi, Topi, Jaakko
Alh. Arttu, Ari, Toni, Joonas, Rony

Alku esittäytymisten jälkeen oli vuorossa meidän pariskuntien erotus. Se tilanne oli niin outo. Et pystynyt yhtään tietämään mitä tulisi tapahtumaan, koska muuttujia on niin paljon matkassa, että niitä ei pystyisi millään tavalla ennustamaan tai hallitsemaan. Aivan niin kuin elämänpelissä, siinä on runko jonka mukaan mennään, mutta lopulta se kirjoittaa itse itseään. 
Se oli niin hyvä ku jätkien kaa heitettii siinä eron jälkeen vielä nyrkit yhteen ja ensimmäiset sloganit tulille, että bros before hoes.. Ja just sitä ennen Sonjan kanssa kun hyvästeltiin ja vaihdettiin vielä suudelmat, niin Sonjakin oli sitä mieltä, että hänen puolestaan ei ainekaan ole minkäänlaista pelkoa saarella ollessa. Luultiin tosiaan tietävämme, niin kuin varmasti moni muukin, kuinka tätä elämänpeliä pelattaisiin siinä kuuluisalla pelilaudalla. Luultiin tosiaan tietävämme mihin oikein ollaan ryhdytty, mutta näin jälkeenpäin olen melkein jokaiselta kuullut, että ennakko asetukset ovat kyllä rapisseet matkan varrella ja pahasti. Mutta niin kuin sanottu, niin mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarma tässä elämässä.



Täytyy hattua nostaa ihmisille, ketkä tuon lennokkaan lauseen taitavat tilanteessa kuin tilanteessa!


Vain murto-osa muuttujista matkassa

Ensimmäiset bileet oli ensimmäisenä iltana resortilla, kun sinkku mimmit saapuivat saarellemme . Teemana oli allasbileet, missä heittäydyttiin veden armoille melkein heti bileiden startattua. Pelattiin erilaisia pallonheitto pelejä kysymyksillä, otettiin juomapeliä, niin kuin asiaan kuuluu. Porukalla nostettiin partyt aivan uudelle levelille naisten kanssa ja snadisti osa villiintyikin heidän kanssaan. Biksujen yläosat lähti osalta likkoja tässä vaiheessa ja bileissä otettiin niin sanotusti turhat löysät pois kuleksimasta. Osa miehistä vietti hieman rauhallisempaa meininkiä, kun osa juhli täysin rinnoin. Myös näissä bileissä sai lennokas sananparsi syntynsä Jessen suusta, mun nuudelit on aina kovana.



14 kommenttia:

  1. Kiitos nopeasta päivitystahdista. Ei kirjoitusvirheet haittaa, jos julkaisutahti on päivittäistä.

    Kiitos BTS:stä (Behind the scene) <3 Kaikkea hyvää tulevaisuuteen! Muutama kyssäri vielä fanille: Oletko jotenkin katkera Sonjalle tai Miikalle? Jäikö sinua harmittamaan joku asia mitä telkkarissa ei näytetty? Voitko yhtään avata minkälainen sopimus kilpailijoiden ja tuotantkoyhtiön kanssa oli? Tuntuiko jälkeenpäin, että he käyttivät sinua hyväksi? Olisi niin paljon kysyttävää :). Ilman sinua sarja olisi ollut niin paljon värittömämpi! T: Saana L

    VastaaPoista
  2. Mä seuraan kanssa tätä mielenkiinnolla.Hieno blogi

    VastaaPoista
  3. Tällä kertaa olet selvästi oppinut paljon tarinallisen kerronnan tyylistä! Osaat keskittyä olennaisiin tapahtumiin ja pohdiskeluun liiallisten yksityiskohtien kuvailun sijasta. Tämä oli todella mukava nähdä ja kertoo kehittymisestäsi kirjoittajan. Pohdiskelu (kuten "Mutta niin kuin sanottu, niin mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarma tässä elämässä") osoittaa, että kykenet abstraktiin ajatteluun ja hallitset myös metaforat. Hienoa!

    Tekstissä oli tällä kertaa kuitenkin harmillisen paljon teknisiä virheitä. Kiinnitä huomiota siihen onko kyseessä kysymyslause. Esim. lause "Ollaanko tehty jotain tiettyjä sääntöjä elämänpelin varalle saarella ollessa" vaatii kysymysmerkin, sillä sitä ei ole esitetty edellisen virkkeen sivulauseena ja toisaalta "Äkkiä oletkin vieraassa maassa, vieraiden ihmisten ympäröimänä tekemässä Suomen suurinta parisuhdeformaattia, eikä mikään tuntuisi miltään" ei ole kysymys vaan toteamus, joten se ei vaadi kysymysmerkkiä. Ajoittain myös aikamuoto oli hakusessa, varmista että imperfektissä (mennyt muoto) esitetyt lauseet eivät muutu kesken kaiken preesensiin (nykyhetki). Ymmärrän myös, että olet Lahdesta, mutta "ainekin" ei ole hyvää kielioppia, vaan suomeksi tämä sana on "ainakin". Yhdyssanoissa oli taas hieman korjaamista (esim. elämän peli), kuten myös yleisessä oikeinkirjoituksessa (esim. briima).

    Muista tyylisi kehittyessä pitää huolta teknisestä osaamisesta, sillä se luo pohjan koko tekstin toimivuudelle! 8-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mitä olen jäänyt pohtimaan Jonnen itsenäisen yrittäjyyden opeista, niin onko tilanne ollut se, että Sonja on ollut yrittäjä ja Jonne työtön, joka on elellyt Sonjan siivellä samalla katsoen vierestä millaista yrittäjän elämä on?

      Poista
    2. Itseäni ei häiritse sitten yhtään. Englantia kirjoittaessa tai lukiessa ei ole pilkkuja. Josta esimerkiksi itselleni on tullut tyyli jättää pilkut pois kokonaan.

      Poista
  4. Haluaakohan Sonja nähdä teidän pusukuvia eron jälkeen täällä julkisesti????????

    VastaaPoista
  5. Tempparit oli ja meni jo.

    VastaaPoista
  6. Jonne onko sulla audi?

    VastaaPoista
  7. Jonnelle kiitos että avaat vähän tällä blogilla sun näkemyksiä ja ajatuksia tosta ajasta. Tätä on viihdyttävä lukea! Tuleepahan mielenkiintoa vähän ko saa tietää miten sinä oot asiat kokenu.

    Sain ite sun käyttäytymisen ja juttujen perusteella kyllä meleko narsistisen kuvan ja vähän jäi ikävä maku suuhun osan touhujes perusteella. Osan niistä olisit todellakin voinu jättää tekemättä ko ajatellaa moraalin kannalta asioita. Toivottavasti ymmärrät taas siviiliin palattuas että ihmiset ei ole vain pelinappuloita. Uskon silti että siellä kuoren sisällä on hyvä jätkä ni oo sen mukanen jatkossa. Ja kuten sanottu, eiköhän tää blogi avaa todellista Jonnea ohjelman takaa.

    Muutoin kyllä olit tän kauden ehdoton ykköshahmo ja jätkän iltanuotiot kommentteineen on ollu ihan viimosen päälle :D! Erityisellä mielenkiinnolla haluun lukea mitä analyysiä osaat omista tunteistas avata meille niistä iltanuotiohetkistä kans missä silmin nähden on menny tunteisiin.

    Tähän loppuun haluun vielä sanoa että kaikkea hyvää jätkälle ja tsemppiä! Ota oppia mokistas ja mee etiäppäin ni hyvä tulee :). Kopotetaan ja filosofoidaan jos joskus tavataan.

    VastaaPoista
  8. Hei! Kannattaisi youtube videovloggaajaksi! Saisit paljon näkyvyyttä ja tänäpäivänä seurataan enemmän youtuben vlogitilejä kuin blogia :) toki miksei tässä blogin ohella!

    VastaaPoista
  9. Oot ihan paras. Kiva lukee tämmöstä juttua kulissien takaa :) Jatka samaan malliin, haluun kuulla jo lisää!

    VastaaPoista
  10. Ihana blogi. Kiva nimenomaan nähdä se, miten olet itse kokenut tapahtumat saarella.

    VastaaPoista

Uusi aikakausi alkaa

Uusi päivä, uudet kujeet.. Tutkimusmatka itseen, mutta puhutaanpa siitä jossain muussa luvussa. Vai kenties jossain muussa muodossa… hmmm…?...